Uraryhmä

Keväästä 2016 alkaen osana Pirkanmaan Ekonomien paikallista toimintaa on kokoontunut työttömien tai työttömyysuhan alla oleville jäsenille suunnattu Uraryhmä.

Tavoitteet

Uraryhmän tavoitteena on tukea ryhmään ilmoittautuneita yhdistyksen jäseniä ja heidän työllistymistään.  Ryhmä kokoontuu 4-6 viikon välein. Puolentoista tunnin tapaamisten sisällöt painottuvat aina paikalla olevien tilanteen, toiveiden ja tarpeiden mukaan.

Uraryhmän vetäjänä toimii itsekin tuotannollis-taloudelliset realiteetit ja niitä seuranneen työttömyysvaiheen kokenut PME:n jäsen, tällä hetkellä organisaatiokonsulttina ja työnohjaajana toimiva Jaana Piikkilä.  Jaana kokee pääasialliseksi tehtäväkseen vetäjänä mahdollistaa kaikille osallistujille tilan ja tilaisuuden näiden omien kokemusten, kysymysten ja tiedon jakamiseen työllistymistä tukevista toimenpiteistä ja erilaisista mahdollisuuksista luottamuksellisessa ilmapiirissä.

Tapaamiset

Sisällöllisesti tapaamiset käsittävät myös erilaisista verkostoista ja työllistymistä tukevista tapahtumista kertomista, työttömien oman tilanteen ja fiilisten purkua sekä ryhmäläisten keskinäistä verkostoitumista ja piilotyöpaikka- yms. vinkkien jakamista. Kaikkinensa ryhmän tavoitteena on mahdollistaa uusien näkökulmien löytymistä yksilöllisen kokonaistilanteen tarkasteluun.

Kohta kolmen vuoden aikana ryhmässä on ollut mukana kymmeniä jäseniä, osa pidempään, osa vain kerran tai kaksi, sen mukaan kuin työllistymistilanne on edennyt. Mukaan voi siis tulla matalan kynnyksen ajatuksella katsomaan, tutustumaan, olemaan, vastaanottamaan ja jakamaan oman tilanteen ja fiiliksen mukaisesti.

Uraryhmäläisten kokemuksia ja mietteitä

Mikäli Uraryhmän toimintaan mukaan liittyminen herätti kiinnostuksesi, voit ottaa suoraan yhteyttä Jaanaan (jpiikkila@gmail.com), kysellä lisää ja ilmoittautua mukaan.