Työttömyyden trendi hellitti tammikuussa, mutta työmarkkinat ovat yhä selvästi viime vuotta heikommat
28.2.2026

Tilastokeskuksen mukaan työttömyysasteen trendiluku laski tammikuussa hieman joulukuulta. Tästä huolimatta työllisten määrä jäi selvästi vuoden takaista pienemmäksi ja työttömien määrä kasvoi.
Suomen Ekonomien pääekonomisti Elias Erämaja arvioi:
“Tammikuu oli jäätävä myös työmarkkinoilla. Työttömyyden trendiluku antaa pienen helpotuksen signaalin, mutta kokonaiskuva työmarkkinoista on edelleen heikko. Työllisyys on alemmalla tasolla kuin vuosi sitten, eikä selvää käännettä parempaan vielä näy.”
Erityisesti rakenteelliset erot huolestuttavat:
“Nuorten työmarkkinatilanne on selvästi heikentynyt. Tämä kertoo siitä, että kysyntä on edelleen vaisua eikä epävarmuus ole vielä hellittänyt.”
Erämajan mukaan työmarkkinat eivät tue nopeaa kasvunäkymää alkuvuodelle:
“Vaikka trendiluvut tasaantuvat, työmarkkinoiden viesti on edelleen varovainen. Ilman investointien ja luottamuksen elpymistä työllisyys pysyy tahmeana.”
Yhteystiedot:
Elias Erämaja
040 747 1854